sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Kuinka sen tekisinkään..??

Testailen että kuinka minun tulidi tuolls uudells wacomilla piirtää. Näin aluksi kokeilen että jos piirtäisin hahmotelman käsin ja piirtäisin sitten piirtonäytöllä siihen päälle.

 Aluksi en oikein osannut hahmottaa että kuinka siihen päälle piirrän (piirtämis asentokin oli hukassa). Lopulta kuitenkin sain langan päästä kiinni ja raapeltelu alkoi tuntua oikein mukavalta. Pidän siitä että voin kokeilla erillaisia vaihtoehtoja kuten miten hahmon rakenne, vaatetus ja sun muu voisi mennä, ilman että sottaan koko työn.

 
Luonnostelun jälkeen vuorossa olisi virallinen tussaus, mutta voinhan minä tehdä niinkin että vain siistin kuvan linet pyyhekumilla. 
Ps. Luudemoni on ihan saatanan iso otus. Tuskin maltan odottaa että pääsen piirtämään sitä itse sarjakuvassa.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti